Mikroproteiini on muuttanut rehuteollisuuden pelikenttää, ja yhä useammat rehuntuottajat siirtyvät käyttämään tätä laadukasta proteiininlähdettä. Kun kysyntä tehokkaita ja kestäviä rehuaineita kohtaan kasvaa, oikean määrän mikroproteiinin lisääminen on alalla keskeinen kysymys. Toisin kuin jotkin perinteiset proteiininlähteet, joista saattaa aiheutua korkeita kustannuksia tai ympäristöongelmia, mikroproteiini tarjoaa tasapainoisen ravinto-ominaisprofilen, joka tukee eläinten kasvua tekemättä kovin paljon luonnonvaroihin kohdistuvaa painetta. Sen kyky tarjota välttämättömiä aminohappoja tekee siitä arvokkaan lisän erilaisiin rehuseoksiin, olivatpa ne tarkoitettu siipikarjalle, sioille tai vesieläimille.
Keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat optimaaliseen suhteeseen
Useita tekijöitä vaikuttavat mykoproteiinin optimaaliseen lisäyssuhteeseen. Ensinnäkin kohdeeläin on tärkeä tekijä. Kasvuvaiheessa olevilla nuorilla eläimillä on erilaiset proteiinitarpeet verrattuna aikuisiin, joten suhdetta tulisi säätää vastaavasti. Esimerkiksi poikasten tai sianpennun aloitusrehuihin saattaa tarvita korkeampi mykoproteiinipitoisuus nopean kasvun tukemiseksi. Toiseksi rehuseoksen nykyiset ainesosat voivat vaikuttaa tarvittavaan mykoproteiinimäärään. Jos rehu sisältää jo muita korkeaproteiinisia ainesosia, mykoproteiinipitoisuus voidaan pitää matalampana ylivuotavan proteiinin välttämiseksi. Kolmanneksi rehun hinta on käytännön näkökohta – vaikka mykoproteiini on kustannustehokasta, sen tasapainottaminen muiden ainesosien kanssa varmistaa, että lopullinen rehu on sekä ravitsevaa että edullista.
Tutkimustuloksia rehukokeista
Uusimmat tutkimukset rehuteollisuudessa tarjoavat arvokkaita viitteitä tehokkaista mykoproteiinipitoisuuksista. Koe broilerikanoilla osoitti, että 8–12 prosenttia mykoproteiinia sisältävä rehu paransi painonnousua ja rehun hyötykäyttöä alhaisempia pitoisuuksia verrattuna. Toisessa tutkimuksessa nuorten kalojen kasvatuksessa 10–15 prosentin mykoproteiinilisäys paransi lihaskasvua ja sairastumisvastustusta. Sioille kokeet osoittavat, että 6–10 prosentin mykoproteiinipitoisuus kasvatusrehussa tukee terveellistä kasvua aiheuttamatta hajontavaivoja. Tulokset osoittavat, että optimaalinen pitoisuus ei ole yksi koko kaikille -ratkaisu, mutta eri eläinryhmille on olemassa johdonmukaisia tehokkaita vaihteluvälejä.
Suositeltu lisäyspitoisuuden vaihteluväli
Alalla tehtyjen tutkimusten ja käytännön sovellusten perusteella mykoproteiinin optimaalinen lisäyskohde rehussa on yleensä 6–15 %. Nuorille eläimille, kuten alastasikoille tai poikisille, ylempi osa tätä väliä (10–15 %) sopii paremmin vastaamaan niiden korkeisiin proteiinitarpeisiin. Aikuisille eläimille tai ylläpitoon tarkoitetuilla ruokinnanjärjestelyillä alempi osuus (6–9 %) riittää terveyden ja suorituskyvyn ylläpitämiseksi. On huomattava, että tätä väliä voidaan säätää rehun tiettyjen ravitsemustavoitteiden mukaan. Jos tavoitteena on kasvun nopeuttaminen, kannattaa suosia korkeampaa osuutta; jos painopisteenä on kustannusten hallinta, kohtalainen osuus tuottaa silti hyviä tuloksia.
Käytännön vinkit ja tulevaisuuden näkymät
Kun rehuun lisätään mykoproteiinia, on parasta aloittaa suositellun määrän alarajalta ja säätää annosta eläinten reaktioiden perusteella. Painonnousun, rehunkulutuksen ja yleisen terveydentilan seuranta auttaa hienosäätämään suhdetta optimaalisten tulosten saavuttamiseksi. Kun rehuteollisuus jatkaa kestävyyden priorisointia, odotetaan, että mykoproteiinilla on entistä suurempi rooli. Tuleva tutkimus saattaa paljastaa tarkempia suhteita erityyppisille eläinrotuille ja tuotantojärjestelmille, mikä tekee mykoproteiinista vielä luotettavamman raaka-aineen. Oikeaa mykoproteiinimäärää käyttämällä rehuntuottajat voivat luoda reseptejä, jotka ovat sekä ravitsemuksellisesti tehokkaita että ympäristöystävällisiä, hyödyttäen sekä eläimiä että koko alaa.